Mari Penttinen

Sodankyläläinen luonnonvara-alan asiantuntija, yrittäjä sekä äiti.


Kuka olen?


Olen Mari, 30-vuotias yrittäjä ja äiti Sodankylästä. Juuret vievät Kukasjärvelle, missä vartuin isossa seitsenlapsisessa perheessä poro- ja maatilalla.

Koulutieni alkoi järvikylien kyläkouluissa, viimeisimpänä Syväjärvellä. Sieltä matkani jatkui Rovaniemelle ja Tervolaan opiskelemaan nelivuotista kolmoistutkintoa, josta valmistuin ylioppilaaksi ja sain sekä lukion päättötodistuksen että maatalousalan perustutkinnon eläintenhoitajana.

Opiskeluinto vei minut myöhemmin Lapin ammattikorkeakouluun, jossa suoritin agrologin tutkinnon. Kehitän jatkuvasti osaamistani ja haaveilen vielä tulevaisuudessa siitä, että voisin opettaa valitsemallani toimialalla – samalla haluan jatkaa myös yrittäjänä. Minulla on vahva koulutustausta ja monipuolinen osaaminen luonnonvara-alalta.

Tällä hetkellä vastaan osaltani kotitilamme toiminnasta, pyöritän omaa yritystäni sekä toimin myös Sodankylän kunnanvaltuutettuna.

Tieto karttuu tekemällä

Olen tehnyt töitä nuoresta saakka, myös opintojeni ohella, erityisesti poro-, maa- ja metsätalouden parissa. Käytännön kokemus on opettanut minulle paljon ja vahvistanut ymmärrystäni luonnonvara-alasta.

Lomittajana olen työskennellyt laajasti eri alueilla, kuten Tervolassa, Ylitorniolla, Sallassa ja Sodankylässä. Vuoden 2023 alusta lomituspalvelut siirtyivät Muhoksen kunnan hallinnoitaviksi.

Luonto on minulle sydämen asia – viihdyn siellä niin töiden kuin vapaa-ajankin merkeissä. Ruoanlaitto ja leivonta ovat minulle rakkaita harrastuksia, ja arvostan erityisesti puhtaita, terveellisiä raaka-aineita. Olen myös kiinnostunut tietokirjallisuudesta, eri kulttuureista ja perinteistä.

Sodankylässä on oma ainutlaatuinen elämäntapansa, jossa korostuu tasapaino luonnon ja ihmisten välillä. Täällä saan elää itseni näköistä elämää, toteuttaa unelmiani ja nauttia arjen tasapainosta – juuri se on minulle kaikkein tärkeintä.

Suomi tarvitsee rohkeita, ennakkoluulottomia nuoria päättäjiä sekä vahvan äänen maaseudun ja pohjoisen puolustamiseksi. Minulle on aina ollut luontevaa huolehtia muista ja kantaa vastuuta – mitä tulee työhön, yhteisöön sekä päätöksentekoon.
Maaseudun ja luontaiselinkeinojen puolustaja.


Miksi Keskusta?

Keskustan arvot ja aatteet ovat lähimpänä omaa maailmankatsomustani. Se ei edusta ääripäitä, eikä sen toimintaa ohjaa pelkästään markkinat tai järjestelmät – keskiössä ovat ihminen, yhteisöllisyys ja tasapaino luonnon kanssa. Se on kotimainen, juureva ja vastuullinen.

Minulle elämässä tärkeimpiä arvoja ovat rehellisyys, vastuullisuus, yhteisöllisyys sekä välittäminen. Lisäksi oikeudenmukaisuus sekä terveys ja hyvinvointi ovat perusta, jolle niin arkeni kuin päätökseni rakentuvat.

Ajamani asiat kuntapolitiikassa

Kuntalaisten hyvinvointi etusijalla – erityisesti perheiden, lasten ja nuorten tukeminen.

Laadukkaat perheneuvolapalvelut sekä monipuoliset ja saavutettavat varhaiskasvatusmahdollisuudet.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten palveluiden kehittäminen.

Bioenergiantuotannon mahdollisuuksien selvittäminen ja hyödyntäminen Sodankylässä.

Maaseutukylien elinvoimaisuuden vahvistaminen.

Kyläkoulujen säilyttäminen ja kehittäminen.

Turvallinen ja laadukas koulupolku jokaiselle lapselle.

Monipuoliset ja saavutettavat harrastusmahdollisuudet koko kunnan alueella, myös maaseutukylissä.

Luonnon hyödyntäminen kuntoutus- ja mielenterveyspalveluissa.

Laadukas koulutus, koulujen välinen yhteistyö ja oppimismahdollisuuksien kehittäminen.

Poro- ja luontaiselinkeinojen säilyttäminen ja kehittäminen.

Sodankylän poroteurastamon toiminnan vahvistaminen ja uudistaminen.

Lähiruoan saatavuuden parantaminen ja sen aseman vahvistaminen.

Kulttuurin, perinnetiedon ja -taitojen vaaliminen.

Järkevä ja kestävä maankäytön suunnittelu.

Paikallisten elinkeinojen yhteistyön ja yhteensovittamisen edistäminen.

Paikallisuuden ja yrittäjyyden tukeminen kunnallisessa päätöksenteossa.

Elävät kylät ja puhdas ympäristö

* Äiti, poronainen, poro- ja maatilankasvatti

* Agrologi, luonnonvara-alan moniosaaja

* Yrittäjä

Rohkeutta, päättäväisyyttä, 

tunnetta ja järkeä.