Lähiruuan puolesta - Puheeni puoluevaltuuston kokouksessa

10.04.2025

Puheeni puoluevaltuuston kokouksessa, Oulussa 23.11.2024


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut, aatesisaret ja veljet


Ensinnäkin kiitos mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan puoluevaltuuston jäsenenä. Olen alkutuottaja Sodankylästä.


Mutta en lähtenyt tänä aamuna liikenteeseen Sodankylästä, vaan saavuin eilettäin Brysselistä, missä minulla oli mahdollisuus tutustua EU:n päätöksenteon ytimeen. Olimme agrologien matkalla Elsi Kataisen vieraana. Matka oli monella tavalla silmiä avaava.

 
EU:n budjetista jopa 70 % kuuluu maataloussektorille. 900 suomalaista virkamiestä valmistelee ja toimeenpanee ruoantuotantoa koskevaa lainsäädäntöä. Tästä huolimatta ruoantuottajan taloudellinen asema ja henkinen jaksaminen ovat jatkuvasti heikentyneet. Jotta voimme turvata ruoantuotannon, meidän on pakko pystyä parempaan.

 
Emme voi vierittää kaikkea taakkaa ruoantuotannon jatkuvuudesta alkutuottajan harteille eikä myöskään tukien varaan. Parasta on tehdä konkreettisia tekoja kuluttajana ja päättäjänä eri tasoilla kotimaisen ruoan puolesta.
Ensisijaisen tärkeää on vahvistaa yhtenäistä viestiä Suomesta pysyvälle edustustolle EU:ssa.

 
Esimerkiksi hyvinvointialueellamme pystymme määrittämään hankintakriteereitä, joilla pystytään lyhentämään ruokaketjua ja näin lisäämään lähiruoan saatavuutta ja käyttöä. Näitä kriteereitä voimme päättäjinä määritellä kaikilla tasoilla. Samalla tuetaan paikallistaloutta, tehdään säästöjä ja tuetaan ihmisten terveyttä.
Suomen Keskustan kärkiagendoissa lähipalveluiden turvaamisen rinnalle on otettava yhdeksi painopisteeksi kotimaisuus ja lähiruoka.


Kaiken lisäksi tämä lisää ja ylläpitää Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Paikallinen yrittäjyys, hajautettu yhteiskuntamalli ja omavarainen ruoantuotanto on oltava Keskustalaisen tekemisen keskiössä, vaikka se usein yksinpuhelulta tuntuisikin. Olen varma, että nämä asiat saavat kuitenkin suomalaisten enemmistön tuen.

Kuva: Teoksen tekijä ei tiedossa, oma arkisto 2024.