Porotalous on sydämen asia

06.04.2025

Porotalous on otettava huomioon kaikessa sitä erityisesti koskevassa päätöksenteossa, mitkä koskevat esimerkiksi maankäyttöä, yrittäjyyttä, huoltovarmuutta, turvallisuutta ja lähiruokaa.

Meillä Sodankylän maaseutukylissä suurin osa ihmisistä on poronhoitajia ja/tai viljelijöitä. Poronhoito on merkittävä osa Sodankylää ja sodankyläläisten ihmisten identiteettiä ja kulttuuriperimää. Edelleen tänäkin päivänä porotalous tuo leivän koteihimme eli elämme täysin tai ainakin osaksi porotaloudesta. Sodankylä on erittäin vahvaa porotalousaluetta - porotalous on luontevasti yksi meidän elinkeinoista ja osa monipuolista elinkeinorakennettamme, joka täytyy ottaa huomioon jokaisella Suomen päätöksenteon asteella.

Porotalouteen kuuluu myös sen kehittäminen. Jatketaan yhteistyöllä porotalouden kehittämistä kunnassamme sekä pidetään jatkossakin huoli meille hyvin tärkeistä eli poroteurastamoiden toimivuudesta. Vaikka poromiehet ja -naiset sijoittuvat eri puolille Sodankylää ja täten eri paliskuntia on tärkeää pitää yhtä. 

Yhteistyössä on voimaa.

Maaseudun ja luontaiselinkeinojen puolesta, Mari-Anne Penttinen